Lara croft, nainen joka on seikkaillut kylmillä vuorilla ja muinaisissa Egyptin sortuvissa haudoissa eikä pelkää uhmata vaaratilanteita saadakseen haluamaansa. Lara rakastaa haudanryöstämistä, eli nätimmin sanottuna tutkia vanhoja unohtuneita temppeleitä ja seikkailua ylipäätänsä. Se, ja vaaratilanteet saa hänet tuntemaan olevansa elossa. Hän ei kaihda dinosauruksia, tiikereitä, mielipuolisia psykopaatteja, vaan ampuu ne pois tieltään ja jatkaa matkaa eteenpäin. Lara tunnetaan hänen tuplapistooleistaan ja vahvasta luonteesta sekä monista saavutuksista kuten Isojalan pähittämisestä.

 

Kehitys

Vuonna 1995, Core Designin tiimissä työskentelevä Toby Gard, sai idean pelisankarettaresta, naispuolisesta Indiana Jonesista, sillä kaikki pelit siihen aikaan olivat täynnä miehiä. Lopulta Toby kehitti Lara Croftin, nainen joka osasi käsitellä asetta. Laran luonnetta että taustatarinaa täydensi kirjailija Vicky Arnold. Lara koki monia eri suunnitteluvaiheta ennen kuin hänestä tuli se Lara, jonka nyt tiedämme. Aluksi hänelle suunniteltiin pitkiä aukinaisia hiuksia, pesislätsää ja koruja. Aluksi Laran nimi oli “Laura Cruz”. Se kuitenkin myöhemmin muutettiin koska Amerikan aksentin takia “Laura” kuulostaisi “Laralle”, ja “Cruz” ei kuulostanut tarpeeksi Brittiläiselle.

Lara Croft beta

Laran ulkonäkö on vuosien varrella muuttunut paljon, kasvot on muuttunut realistisimmaksi peli peliltä, ja Laralla on nähty monia asukokonaisuuksia jotka muuttuvat sääolosuhteiden mukaan. Myös Laran rintojen kokoa on suurennettu, mutta kritiikin vuoksi pienennetty.

 

Julkisuus

Ensimmäisen Tomb Raiderin julkaisun jälkeen Laran suosio nousi räjähdysmäisesti nousuun. Laraa on ylistetty vallankumouksellisena feministisenä ikonina, mutta myös pilkattu seksistisestä stereotypiasta; kurvikas nainen suunnattuna teini-ikäisille miespelaajille. Kaikesta huolimatta, Lara aiheutti sensaation pelimaailmassa ja se nosti hänet ”tietokonehahmo-julkkis-statukseen”, ja Laraa edelleenkin pidetään legendana pelimaailmassa. Tomb Raider peleissä esiintymisen ohella Lara nähtiin lehtien kansissa, sarjakuvissa ja elokuvissa, jopa monet aikakausilehdet videopeliteollisuuden ulkopuolella tekivät hänestä artikkeleita. Sellainen huomio pelihahmolle siihen aikaan oli ennenkuulumatonta.

Vuonna 2010, Laralle nimettiin oma tie Derbyyn. Lara on myös toiminut suurena inspiraationa nuorille, monet ovat opiskelleet arkeologiaa ja historiaa, kuin myös Laran vahvuus ja akrobaattisuus on innoittanut monia harrastamaan mm. jousiammuntaa, geokätkentää sekä muuta urheilua. 

 

Lara Croftin monet kasvot

Lara Croft on muuttunut alkuajoista rutkasti. Corea Desingsin pelit esittelevät kovan, seksikkään ja melkein supersankaria muistuttavan sankarittaren, joka ei vaaroja pelkää.

Vuonna 2007 julkaistiin ensimmäinen Crystal Dynamicsin Tomb Raider peli nimeltä Tomb Raider Legend. Crystal Dynamics esittelee tutun hahmon, mutta tällä kertaa Laralla on pehmeämpi puoli. Crystal Dynamics Lara rakastaa silti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Vuonna 2013 Crystal Dynamicsin julkaisi uudistetun Tomb Raider pelin. Tällä kertaa palataan Laran juurille. Lara ei olekaan enää vahva ja vaaroja rakastava sankaritar, mutta pelin myötä hän löytää sisäisen seikkailijansa.

Myös Tomb Raiderin oheistuotteet kuten Angelina Jolien tähdittämät Tomb Raider elokuvat, spinn-off pelit ja sarjakuvat esittelevät toisistaan enemmän ja vähemmän poikkeavan Lara Croftin. Kaikkia näitä versioita Lara Croftista yhdistää kumminkin seikkailun jano ja rakkaus arkeologiaan.

 

Lara Croft